Missä bitcoineja voi käyttää?

bitcoineja

Suomi on teknologisesti hyvin kehittynyt, joten virtuaalivaluuttojen käyttämisen luulisi olevan suhteellisen yksinkertaista ja helppoa. Missä bitcoineja voi käyttää ja miten laajalle niiden käyttö on maassamme levinnyt? Maamme on ollut bitcoineissa mukana ihan alusta lähtien. Syynä tähän on se, että Martti Malmi on uskonut Satoshin bitcoin visioon alusta alkaen ja on siksi ollut mukana kehittämässä sitä vuodesta 2009 lähtien. Martti ei ole ollut pelkästään mukana kehittämisessä vaan myös luomassa tämän kryptovaluutan yhteisöä. Nykyisellään hän on jo hiukan syrjemmässä kehityksestä, mutta kiinnostus on säilynyt. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää myös se, miksi Suomessa ollaan kiinnostuneita varsinkin bitcoineista ja niiden käyttömahdollisuuksista.

Missä bitcoineja voi käyttää arkielämässä?

Maassamme on jo useita Bittimaatteja eli bitcoineja voi ostaa myös automaatilta. Näitä on jo lähes 20 eri puolilla Suomea. Bittimaatin käyttämisessä tarvitaan kuitenkin kryptolompakkoa, joten se on hankittava ensin ennen kuin automaatilta voi ostaa tai myydä valuuttaa. Lisäksi automaatti vaatii tunnistautumisen, joka voi tulla yllätyksenä.

Automaattien lisäksi Suomessa on reilu 60 yritystä, joista voi bitcoineilla ostaa joko tuotteita tai palveluita. Se ei ole millään lailla rajoittunut tietylle alalle, vaan yritysten toimiala on melko laaja-alaista. Arvattavasti suurin osa palveluista on Helsingin alueella, joten pääkaupunkiseudulla voi elää tällä hetkellä niin, että käyttää pelkästään bitcoineja. Helsingissä on yli 20 yritystä.

Helsingin tarjonnasta löytyy ravintoloita, monia erikoisliikkeitä sekä suurimpien elintarvikealan ketjujen kaupoissa voi käyttää eurojen lisäksi bitcoineja. Myös laskujen maksaminen onnistuu virtuaalivaluutalla, ja siihen voi käyttää Coinmotionin laskumaksupalvelua. Tunnistautuminen tehdään verkkopankkitunnuksilla ja sen jälkeen palveluun voi luoda oman tilin.

Mielenkiintoisia palveluja

Jos palvelujen koko maata kattavaa listaa selaa, sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia toimialoja. Äsken jo mainittiin, että Helsingissä voi käydä ravintolassa, mutta myös lentolippuja, autonvuokrauksia sekä hotelleja voi maksaa bitcoineilla. Monia kiinnostaa sähköpolkupyörät, joten sellaisia voi ostaa tai siirtyä kirjoja myyvän antikvariaatin mielenkiintoiseen maailmaan.

Bitcoin nettikasinot käyttävät sitä, mutta se kelpaa myös, jos koira tarvitsee hierontaa tai pelastusta käytösongelmiin tai itse haluat laadukkaan pianon. Lapissa voi teettää kylpyhuone- tai saunaremontin virtuaalivaluutalla. Monissa pelikaupoissa on mahdollisuus ostaa pelejä tai konsoleja eikä kotipuutarhurikaan jää ilman välineitä. Mikäli valokuvaaminen kiinnostaa, saa käytettyjä kameroita netistä ja samalla tavalla onnistuu käytetyn kellon ostaminen. Tässäkin mainittuna vain murto-osa tuotteista.

Viimeisimmät artikkelit